Risto Heikki Ryti syntyi 3. helmikuuta 1889 Huittisissa vauraaseen maanviljelijäperheeseen. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän suoritti nopeassa tahdissa oikeusopinnot Helsingin yliopistossa. Risto Ryti ja Gerda Serlachius avioituivat 1916 ja he saivat kolme lasta.
Risto Ryti toimi aluksi asianajajana ja liike-elämässä. Hän oli suurliikemies Alfred Kordelinin lainopillinen neuvonantaja ja vaikutti Kordelinin säätiön perustamisessa ja toiminnassa. Myöhemmin Ryti siirtyi julkisen vallan palvelukseen. Vuonna 1919 hänet valittiin Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustajaksi kotimaakunnastaan ja 1921 hänestä tuli valtiovarainministeri. Suomen Pankin johtoon Ryti valittiin 33-vuotiaana 1924. Siinä ominaisuudessa hänellä oli useita kansainvälisiä tehtäviä mm. Kansainliitossa.
Talvisodan sytyttyä Risto Ryti vedettiin uuden hallituksen pääministeriksi. Joulukuussa 1940 eduskunta valitsi hänet tasavallan presidentiksi.
Risto Ryti erosi presidentin virasta ennen välirauhansopimuksen solmimista elokuussa 1944 ja palasi Suomen Pankin johtoon. Marraskuussa 1945 hän joutui sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin ja tuomittiin kuritushuoneeseen helmikuussa 1946. Ryti armahdettiin terveydellisistä syistä vuonna 1949 eikä enää palannut julkisiin tehtäviin. Hän kuoli 25. lokakuuta 1956.
Gerda Ryti eli vuoteen 1984 asti.